Armi pestautuu keittäjäksi kotikunnassaan sijaitsevalle opistolle, ensimmäiseen työpaikkaansa. Opisto sijaitsee Tampereen lähellä ja muistuttaa värikkäine taideopiskelijoineen Oriveden opistoa. Armin vapaa-aika kuluu uusien työtovereiden seurassa, kunnes Armia ei enää huolita tyttöjen leikkeihin. Uusikaan työpaikka ei osoittaudu kovin auvoisaksi paikaksi.

”Hän arvosti eniten työtä, jota tehtiin käsillä, kahdella kädellä; työtä, jonka tulos oli heti näkyvissä ja jota ilman yksikään ihminen – olipa hän kuinka hieno ja itseriittoinen hyvänsä – ei olisi tullut toimeen kovin pitkiä aikoja.”

Armi haluaa aloittaa itsenäisen elämän ja muuttaa lapsuudenkodistaan opistolle asumaan mutta viettää silloin tällöin iltoja myös vanhempiensa luona, toisinaan aikuistuneen sisarusparvensa ympäröimänä. Perheyhteys on vahva ja turvallinen: ”he kaikki kolme puuhailivat omissa askareissaan hiljaa, tietoisina toistensa läsnäolosta ja lämmöstä, välillä jotain tokaisten, vastausta odottamatta, sielu levossa”.

Kun Armi ystävystyy työtoverinsa Raijan kanssa, elämään tulee ravintoloita, karaokeiltoja ja elokuvia. Myöhemmin seurueeseen liittyy Meija, joka tulee taloon siivoojaksi. Kolmas pyörä on liikaa, ja Armi joutuu huomaamaan, että häntä ei kaivata enää tyttöjen leikkeihin. Isku vie hyväuskoisen Armin sairaslomalle, kunnes hän irtisanoutuu työstään. Pelastukseksi tulee keskisuomalainen opisto, josta Armi hankkii keittäjän paikan tietämättä tarkemmin, millä alalla opisto toimii.

Kosmisen Rakkauden Kurssikeskus on uskonlahkon luoma idylli. Keskusta johtaa karismaattinen Auvo, joka hurmaa kaikki häntä seuraavat. Auvo uskoo olevansa Jumalan lähettiläs maan päällä, ja hän toivoo ihmisten luopuvan maanpäällisistä rikkauksistaan Kosmisen Rakkauden Kurssikeskuksen hyväksi. Vastineeksi Auvo jakaa hengellistä sanomaansa niin sanallisella kuin lihallisellakin tasolla vieraillen muiden muassa Armin huoneessa silloin tällöin.

”Seurasi hetken hiljaisuus, kunnes syvältä kumpuava basso valtasi huoneen. Se soljui Armin korviin, sisälle päähän, pyöri siellä ja jatkoi matkaansa, tunkeutui hänen suoniinsa kuin sula kulta, herpaannutti polvet, lamaannutti kädet, tyhjensi ja valtasi mielen.”

Alasalmi kuvaa Kurssikeskuksen arkea väkevästi Auvon mielivaltaa painottaen. Romaanin loppua kohden uskonlahkon vaiheet saavat jopa parodian piirteitä, mikä ei liene kirjailijan tarkoitus. Lahko on viime vaiheessa vaarassa muuttua itsemurhalahkoksi, jolloin Armi-paran tehtäväksi jää päättää joukon hengissä säilymisestä sillä aikaa, kun Auvo karauttaa perheineen ja lehtolapsineen lopullisesti tiehensä. Lahdessa taas vietetään useiden seurakuntien yhteisiä herätysjuhlia, joilla myös Auvo saarnaa. Mukana ovat ainakin Helluntaiseurakunta, baptistit, lestadiolaiset, vapaakirkolliset – lestadiolaiset tuskin olisivat mukana todellisessa elämässä.

Armi on perinteisellä tavalla hyvä ihminen; hänenlaisillaan on mahdollisuus tulla yhden jos toisenkin tahon hyväksikäyttämiksi. Hän tietää olevansa hyväksikäytetty ja jopa sidottu Kurssikeskukseen, mutta roolista on erittäin vaikea irrottautua. Romaanissa kuvattu lienee olemassa olevaa todellisuutta, koska Suomessakin toimii järjestöjä uskonnon uhrien auttamiseksi.

Auvo on hengellinen johtaja, jolla on käsittämätön valta yhteisössään. Auvon kaltaisia karismaattisia johtajia yhteiskunnat tulevat pitämään sisällään maailman sivu. Sitä enemmän heille on tilausta tulevaisuudessakin, mitä enemmän ihmiset kokevat olevansa eksyksissä. Yksilöllisyyttä painottavassa maailmassa yksinäisyys korostuu.

Päivi Alasalmi on tarttunut hyvään aiheeseen. Hän välttää tällä kertaa ne ongelmat, jotka olivat nähtävissä muuan muassa edellisen Metsäläiset-romaanin kauhukohtauksissa. Kerronta on väkevää, tässä(kin) kirjassa todellisuuden taso riittää. Valitettavasti kirjailija hukkaa tarinansa uskottavuuden romaanin loppupuolella, joten romaani ei kuulu hänen parhaimpiinsa.

Dela artikeln:

 

Mer information på nätet