Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen

Lukutaito on perustaito, jota ilman tiedon omaksuminen ja aikuiseksi kasvaminen tähän maailmaan on vaikeaa. Siksi kirjallisuus on taidelajina lapselle tärkeä kumppani. Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen -teoksessaan kirjoittaja tutkija, kriitikko ja kouluttaja Päivi Heikkilä-Halttunen painottaa, että lukutaito alkaa sylistä. Aikuisen läheisyys, ääneen lukeminen ja kiireettömyys korostuvat teoksessa usein, ja tärkeitä asioita ne ovatkin. Syli on paikka, jossa lapsen ja kirjallisuuden suhde otollisimmillaan syntyy, muttei onneksi ainoa.

Lue lapselle! on laaja, moniin suuntiin runsasta kenttää haarukoiva teos, josta saa taatusti ideoita ja ajatuksia lasten ja nuorten lukemisen kysymyksiin. Selkeästi jaotellut, erinomaiset kirjalistat, ideat kirjallisuuden eri käyttötarkoituksista eri-ikäisille lapsille mitä erilaisimpiin tilanteisiin antavat kättä pidempää niin vanhemmille kuin lasten kanssa työskentelevillekin.

Yksi teoksen tärkeimmistä anneista on sen osoittaminen, miten monenlaisiin tilanteisiin lastenkirjoja on kirjoitettu.

Teoksen repertuaaria kuvastaa, että kirjoittajat, kuvittajat, kustantajat, kirjastot ja kirjakaupat käsitellään siinä missä kirjatkin. Onko se kaikin osin tarpeellista? Teos on runsaudensarvi ja pitää sisällään sellaisen edut ja haitat. Esimerkiksi sarjakuva käsitellään kohtalaisen ohuesti. Myös äänikirjat ohitetaan nopeasti, mutta lyhyessä luvussa on silti useampikin käyttökelpoinen idea, jota en ole tullut vanhempana ajatelleeksi. Luettelomaiselle etenemiselle on perustelunsa, mutta silti olisi ollut kiintoisaa pysähtyä joihinkin kohtiin syvemmin, varsinkin kun kirjoittaja hallitsee aiheensa perin pohjin.

Kirja apukaverina

Yksi teoksen tärkeimmistä anneista on sen osoittaminen, miten monenlaisiin tilanteisiin lastenkirjoja on kirjoitettu.  Esimerkiksi aiheet, joita aikuisenkin on vaikea lähestyä, tulevat avatuksi yhdessä helpommin kirjan avulla. Kirjalista, jossa esitellään ison surun tai traumaattisten kokemusten käsittelyyn tehtyjä lastenkirjoja, on jo sinällään koskettava. Listalta löytyy teoksia niin kuoleman, vakavan sairauden kuin seksuaalisen häirinnänkin käsittelyyn.

Koska asiat eivät ole helppoja aikuisellekaan, vähentää aiheesta tehty kirja epäilemättä molempien paineita ja yksinäisyyden tunnetta. Erityisryhmät otetaan teoksessa myös hyvin huomioon. Esimerkiksi tietoa kirjallisuudesta, jota näkövammaiset tai muuten lukemisen kanssa rajoitetut lapset voivat käyttää, löytyy myös.

Heikkilä-Halttunen kartoittaa lukijalle tartuttavaksi lastenkirjallisuuden verkkosivuja ja lehtiä. Bongasin teoksesta sekä lasten parissa tekemäni työn että omien lasten kannalta hyödyllisiä vinkkejä lastenkirjallisuutta käsittelevistä foorumeista. Pääsääntöisestihän kirjat valitaan kannen ja takatekstin perusteella pienen selaamisen jälkeen. Mietitympään täsmävalintaan voi kuitenkin saada apuja monesta eri kanavasta Lue lapselle! -teoksen lisäksi.

Matkaoppaita taiteen maailmaan

Kasvavalle lapselle kirjat voivat olla ovi myös muiden taidelajien maailmaan. Heikkilä-Halttunen käsittelee kuvakirjoja perehtyvästi ja laajasti. Hän viittaa tsekkiläiseen kuvittaja Kreta Pakorskaan, joka on nimittänyt hienosti kuvakirjaa lapsen ensimmäiseksi taidegalleriaksi. Myös Heikkilä-Halttunen pitää tasokasta kuvitusta tärkeänä ja tuo sen merkitystä esiin sekä kuvakirjoja käsittelevässä luvussa että muualla teoksessaan.

Visualisoituva maailma ei herätä vastareaktiota sanataiteen puolesta kirjoittavassa tekijässä, pikemminkin päinvastoin. Sisartaiteet pikemminkin tukevat toisiaan oikein käytettyinä. Lukiessa löytyi uusia reittejä myös eri kirjallisuudenlajien ennakkoluulottomaan käyttöön. Runoja käsittelevässä osassa oli tekstipätkiä, jotka houkuttelivat itseäni välittömästi tutustumaan lapsille suunnattuun nykyrunoon.

Koska työskentelen lastenkulttuurin parissa, pyöri kirjaa lukiessa mielessäni kysymys: mitä kaikkea voimme varmuudella luvata eri taidelajien harrastamisen antavan lapselle? En usko, että lukeminen välttämättä tekee jokaisesta lapsesta automaattisesti napakan perustelijan, joka ei jää kaveriporukassa alakynteen koska hallitsee lukuharrastuksen kautta sanan säilän. En ole ihan varma, onko tarpeen alleviivata kuvaa siitäkään, että loru tekisi pukemisesta kitkatonta ja silaisi perhe-elämän paikaksi, jossa ei niin karjuta.

Kirja on miellyttävän vankkumattomasti lapsen puolella.

Tärkeämpää on, että kirjallisuus ja lastenkulttuuri on aina auki oleva ovi. Mahdollisuus, jonka avulla elämä sotkuineen ja karjumisineen on rikkaampi ja piirun verran ymmärrettävämpi paikka. Onneksi siitäkin kirjassa puhutaan. Kirjoista, joissa kerrotaan kodeista ja vanhemmista, joilla asiat eivät aina mene niin kuin Strömsössä.

Erityisen kiinnostavalta kuulostaa ajankohtainen esimerkki hollantilaisten Philippe Goosensin ja Thierry Robberecehtin Isä kuninkaana -teoksesta, jossa kerrotaan isän egon paisumisesta ja siitä, miten työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on lähtenyt isäkuninkaan hanskasta. Tämä ja monet muut esimerkit Lue lapselle! -teoksessa muistuttavat siitä, miten paljon lastenkirjallisuus kantaa mukanaan terapeuttisia ja eettisiäkin äänenpainoja kasvun tueksi.

Lapsen puolella

Huolimatta ihanteellisehkon kasvatusetiikan pilkahteluista siellä täällä, kirja on miellyttävän vankkumattomasti lapsen puolella. Kirjoittajan mukaan painostusta ja vanhempien liiallista ohjaamista on tärkeää välttää, jos haluaa kirjallisuuden aidosti osaksi lapsen maailmaa. Teoksessa suorastaan kielletään aikuisia päsmäröimästä lasten lukemisen kanssa. Lukunautinto on lapsen oma valinta ja perusteltu silloinkin kun se aikuisen mielestä on pöljä.

Tekijä kunnioittaa lapsen vastaanottokykyä myös ikäsuositusten kohdalla. Sensuroinnin sijaan on pelottavista tai kielletyiksi ajatelluista aiheista hyödyllisempää jutella yhdessä lapsen kanssa. Halttunen-Heikkilä kehottaakin käyttämään ikäsuositusten kanssa omaa harkintaa, koska vanhempi tuntee lapsensa parhaiten ja tämän mahdolliset herkkyydet ja kyvyn omaksua ikätasostaan jollakin tavalla poikkeavia elementtejä.

Lukemiseen kannustaminen

Yhä runsastuvan ja teknistyvän vapaa-ajan tarjonnan keskellä lasten saaminen kirjallisuuden pariin ei ole enää yksinkertainen asia. Teoksessa suhtaudutaan tähän kysymykseen realistisesti, ja kerrotaan myös erilaisista kannustimista tai palkitsemisesta, jolla lukeminen saadaan houkuttelevaksi muiden ajanvietteiden rinnalla. Eikä mikään estä lasten ja nuorten lukemisen olevan myös yhteisöllistä, mistä teos tarjoaa muutaman silmiä avaavan esimerkin.

Kiireisessä ja suorituskeskeisessä maailmassa pysähtyminen ja hiljaisuus ovat yhä kallisarvoisempia harvinaisuuksia.

Heikkilä-Halttunen ei tee mediasta ja pelimaailmasta mörköä tai pojista menetettyä sukupuolta, mitä kirjoihin tulee. Voivottelun sijaan hän keskittyy miettimään ongelmaan fiksuja ja poikia kannustavia ratkaisuja. Suurempana mörkönä hän aivan aiheellisesti näkee kiireisen ja suorituskeskeisen maailman, jossa pysähtyminen ja hiljaisuus ovat yhä kallisarvoisempia harvinaisuuksia. Kirjan toinen tärkeä ja herättävä lista onkin hiljaisuuden lastenkirjalista!

Lue lapselle! on lapsiperheen tai opettajan käsikirja, joka tarjoaa toimivia ideoita, kun haluaa ottaa oman lapsen tai oppilaiden ohjautumisen kirjan pariin asiakseen. Se tarjoaa käytännön vinkkejä vielä sittenkin kun seuraavat tuhat nimekettä lastenkirjoja on taas julkaistu. Moni lastenkirjallisuuden käsittelemä aihe kun näyttäisi olevan ajankohtainen lapsien ja perheiden elämässä yhä uudestaan.

Kun kirjaa lukee, saa myös useamman hyvän lahjavinkin niin lukutoukille, ahmimisikäisille, kouluallergisille, peloista kärsiville, unettomille kuin niillekin, joita ei meinaa saada irrotettua ohjaimesta.