Säätiedotus merenkulkijoille

Tarinoita monenlaisista meristä

Kustantajan mukaan Säätiedotus merenkulkijoille sisältää hienoja novelleja kaikille merta rakastaville. Se ei ole koko totuus. Sari Vuoriston kokoelma sisältää hienoja novelleja myös niille, jotka eivät pidä merestä tai jopa pelkäävät sitä. Lukijan suhde mereen ei ole keskeinen, novelleissa meri on tausta ja mielentila.

Vuoristo (s. 1964) on ennen Säätiedotusta merenkulkijoille on kirjoittanut kaksi novellikokoelmaa ja kolme romaania. Esikoisnovellikokoelma Irti (1998) oli sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto- että Runeberg-palkintoehdokas.

Merestä

Kokoelman kaikki novellit käsittelevät sekä merta että rakkautta mutta ovat keskenään erilaisia. Tarinat ovat tutunoloisia ja mahdollisia mutta silti uusia. Novelleja on sopiva määrä, ja ne ovat sopivan pituisia. Säätiedotus merenkulkijoille sisältää kymmenen novellia, joihin kaikkiin ehtii mukaan hengästymättä.

Meri on taustana koko teokselle. Se on kaikille erilainen: koti, lomapaikka, pakopaikka, pelottava, rauhoittava. Novelleissa myrskyää Itämeri, Jäämeri täyttyy jäävuorista ja Välimeri kimaltelee turkoosina. Merta voidaan katsella ikkunasta, veneestä, rannalta, valokuvista tai vain muistella mielessä. Se on niin suuri, että sille mahtuu kaikenlaisia tunteita ja ihmiskohtaloita.

Novellit olisi voinut sijoittaa minne tahansa, vaikka vuoristoon, eivätkä ihmissuhteet siitä olisi kovin paljon muuttuneet. Meri kuitenkin tuo novelleihin pysyvyyttä. Meri taustana on suuri, syvä, hallitsematon ja ennakoimaton. Asiat, jotka tapahtuvat merellä, ovat auttamatta suurempia kuin asiat, jotka tapahtuvat vaikka sirkuksessa tai puistoissa; koko ajan jossain taustalla leijuu uhka ja vakavuus. Meri on teoksessa useiden eri mielten tila.

Kirjoittamisesta

Vuoristo on taitava kirjoittaja. Yhdessäkään novellissa ei kertojan ääni häiritse, kaikki tuntuvat aidoilta ja uskottavilta. Novelleissa vaihtelevat minäkertoja ja kaikkitietävä kertoja. Välillä kertoja on epäluotettavakin kuten kokoelman aloitusnovellissa ”Sumu”. Kulttuuriantropologi ja kertakaikkisen kaupunkilainen Hanna on aikoinaan rakastunut Erikiin, kalastajaan, ja muuttanut tämän kanssa yksinäiselle saarelle. Vuosien myötä Hanna on oppinut rakastamaan Erikin lisäksi karua merielämää. Väistämättä sitoutuminen ja luopuminen myös satuttavat. Novellin kaikkitietävä kertoja ei paljasta kaikkea, minkä tietää. ”Sumu” on hieno aloitus kokoelmalle.

Novellissa ”Paluu” Vuoristo käyttää näkökulmatekniikkaa, joka toimii hienosti. Kaksi eri näkökulmaa samaan kahden vuoden venematkaan ja kotiinpaluuseen näyttävät, kuinka eri tavoin ihmiset näkevät samat asiat ja kuinka väärin ihmiset joskus ymmärtävät toisiaan. Vaikka Tiia ja Sepe ovat viettäneet kaksi vuotta pienessä veneessä kahdestaan, tuntuu, että he eivät juurikaan tunne toisiaan.

On hyvä, ettei Vuoristo noudata novelleissaan kaavaa. Kaikki novellit ovat itsenäisiä ja ehyitä, vaikka ne on kirjoitettu merelliseen, temaattiseen kokoelmaan. Turhan usein novellikokoelmien ongelmana on kaavamaisuus ja sitä kautta ennalta-arvattavuus. Pidän myös Vuoriston tavasta nimetä tuttuja paikkoja, kahviloita, satamia, puistoja. Sellaisesta tulee tunne, että tämä on mahdollista: minäkin voin mennä tuonne istumaan ja kokea samankaltaisia tuntemuksia.

Rakkaudesta

Meren lisäksi kaikkia novelleja yhdistää rakkaus. Jokaisessa ei kerrota romanttisesta rakkaudesta, vaan kyse voi olla äidin rakkaudesta lapseen, pojan rakkaudesta isään. Rakkaus ei ole yhdessäkään novellissa helppoa. Novellissa ”Silta” miehen on vaikea solmia ihmissuhteita, koska hän pelkää vettä. Hän haluaa voittaa pelkonsa, koska kokee sen noloksi. ”Ankkuripaikassa” kertojanaisen puoliso on niin kiireinen teatteriohjaaja, että parisuhde ja vene jäävät työn jalkoihin. Lopulta työuupumus pakottaa ottamaan aikaa. Ankkuripaikalla pienen saaren rannalla loman viimeisenä iltana pariskunta joutuu väkisin todistamaan toisen veneilevän parin erityyppistä suhdetta, ja yhtäkkiä omat asiat tuntuvatkin olevan kovin hyvin.

Novellissa ”Sukellus” on kertojana pieni tyttö. Tytön vanhemmat ovat eroamassa, ja hän vertaa omaa perhettään ystäväperheeseen. Tyttö kertoo ihanan viattomasti vanhempiensa tilanteesta, ystäväperheen isän ihastumisesta hänen äitiinsä ja siitä, kuinka sitten käy. ”Helmi on meren työtä” kertoo yksinhuoltajaäidistä ja hänen pienestä Helmi-tyttärestään, jonka kanssa äiti käy vauvauinnissa. Keskiössä on äidin rakkaus lapseen ja huoli pärjäämisestä. Viimeisessä novellissa ”Altaat” käsitellään aikuisen pojan näkökulmasta isän ja äidin parisuhdetta. Äiti rakastaa Välimerta, isä rakastaa Itämerta. Äiti haluaa uima-altaan, isä haluaa luonnonaltaan ja luodon. Onko kyseessä pojan luoma mielikuva isästä, mitä isä oikeastaan halusi?

Säätiedotus merenkulkijoille on erinomainen novellikokoelma. Usein novellikokoelmista jää mieleen korkeintaan yksi tarina, jos sitäkään. Vuoristo on kirjoittanut kokoelman niin tasavahvoja ja keskenään erilaisia novelleja, että useampi jää mieleen pitkäksi aikaa. Vuoristo on onnistunut loistavasti vaikeassa tehtävässä. Ihmissuhteet ja arki ovat hankalia aiheita, joita hän käsittelee ihmeellisen monipuolisesti, lämpimästi ja todentuntuisesti.