Kiusattu

Kiusattu on keskittynyt ja kiinteä pienoisromaani elämästä rakastetun ja pelätyn meren rantamilla. Se on vanhaa kunnon Lenziä, Saksantunnin (1968) veroinen. Alkuteos ilmestyi 1999 ja toi 1926 syntyneelle kirjailijalle arvostetun Goethe-palkinnon. Teosta lukiessa on aluksi varma, että se sijoittuu sodanjälkeiseen Länsi-Saksaan, ehkä 1950-luvulle. Hampurin sataman laitamille sijoittuva ympäristö ja henkinen tunnelma ovat harmaat, mutta ihmisissä tuntuu olevan yrittämisen ja uuden rakentamisen henki.

Maininta Estonian hylystä heittääkin koko tarinan yhtäkkiä 1990-luvulle, ja asetelma kääntyy päälaelleen. Teoksen henkilöitä yhdistävä keskeinen paikka on laivojen romuttamo. Olemassa olleita rakenteita puretaan peruuttamattomasti, eikä teoksen kuvaamien nuorten elämäkään tunnu menevän lopuksi suunnitelmien mukaan.

Kiusatun kertojana toimii vajaan kahdenkymmenen ikäinen Hans, joka saa päävastuun onnettomuudessa orvoksi jääneestä Arnesta, uudesta kasvattiveljestään. Arne kerää mereen liittyviä esineitä ja harrastaa outoja asioita, kuten suomenkielen opiskelua. Uudessa ympäristössään Arne jää lahjakkuudestaan huolimatta – vai sen vuoksi? – kummajaiseksi, joutuu kiusatuksi ja yksinäisyyteen hylätyksi. Niinpä hän tekee ratkaisun, joka jättää uudelle perheelle syyllisyyden taakan. Onko hän lähtenyt merille vai hukkunut?

Lenzin kerronta on vähäeleistä, jopa arvoituksellista. Pääosan saavat Arnen jäämistön esineet. Hansin pakatessa niitä matkalaukkuun ne herättävät muistikuvia menneiden vuosien tapahtumista. Kerronta vuorottelee nykytilanteen ja muistumien välillä menettämättä kuitenkaan jännitteitään.

Parhaimmillaan, kuten Kiusatussa, Lenz pystyy rakentamaan tavallisten, ”pienten ihmisten” henkilökuvista sosiaalisen ympäristön, joka tuo kärjistetysti esiin tämän hetken yleismaailmallisia ja -inhimillisiä kipupisteitä. Lenz osaa kertoa – kenties vanhanaikaisesti, mutta saarnaamatta.