Aino Kallas. Maailman sydämessä

Aino Kallas (1878–1956) on muodissa, eikä siinä ole ihmettelemistä. Sikäli kuin kullakin nykyisyydellä on oma menneisyytensä – eli menneisyys on nykyisyyden funktio – Kallas on kirjailija juuri tämän hetken menneisyydestä: kansainvälinen, eurooppalainen, verkottunut. Naisena ja naisten kohtaloista kirjoittaneena hän lienee suomalaisen ja virolaisen l´écriture fémininen pioneereja. Hän on (virolais)kansallinen olematta nationalistinen.

Kukku Melkaksen väitöskirja Historia, halu ja tiedon käärme Aino Kallaksen tuotannossa ilmestyi 2006, ja Maarit Leskelä-Kärjen ja Ritva Hapulin kanssa Melkas toimitti artikkelikokoelman Aino Kallas (2009). Silja Vuorikuru puolestaan väitteli 2012 Kallaksen tuotannon raamatullisista subteksteistä teoksella Kauneudentemppelin ovella. Nyt Vuorikurun elämäkerta Aino Kallas – Maailman sydämessä täydentää ja päivittää Kai Laitisen kaksiosaisen Kallas-elämäkerran (1973, 1995). Kiinnostus ei rajoitu tutkimukseen – vuonna 2006 perustetun Aino Kallas -seuran toiminta on ilmeisen vireää.

Elämäkerta tuo esiin poikkeuksellisen kirjailijaelämän päivä- ja yöpuolen.

Kun kirjoittaja on aiheeseensa perehtynyt ja aihe muodikas, syntyy tuttuuden illuusio. Silja Vuorikuru puhuttelee Aino Kallasta tietoisesti ”Ainoksi”. Tästä ”Ainosta” voi kirjoittaa esimerkiksi lauseen: ”edellisen kesän flow jäi nyt [kesällä 1927, VMH] löytymättä”. ”Aino” tuntuu yllättävän luontevalta, mutta mitä jos esimerkiksi Panu Rajala Huovis-elämäkerrassaan Hirmuinen humoristi puhuisi ”Veikosta” tai Yrjö Hosiaisluoma Saarikoski-kirjassaan ”Pentistä”…?

Elämäkertana Maailman sydämessä on luotettava ja yksityiskohtainen. Se on myös eläytyvä, elämyksellinenkin tuodessaan esiin poikkeuksellisen kirjailijaelämän päivä- ja yöpuolen. Ennen kaikkea se muistuttaa siitä, että muodissa olemisensa ytimessä ja ohella Aino Kallas on erinomainen kirjailija. Pääteokset Lähtevien laivojen kaupunki (1913), Reigin pappi (1926) ja Sudenmorsian (1928) sekä 1950-luvulla julkaistu moniosainen päiväkirja ovat kestäneet ajan testin – näiden joukkoon on kenties nostettava Lydia Koidulan elämäkerta Tähdenlento (1915).

Maailma ja ihmiset ympärillä

Helsinkiläisen sivistyneistön ytimessä kasvanut Aino Krohn avioitui virolaisen tutkijan ja poliitikon Oskar Kallaksen (1868–1946) kanssa juuri kun oli ehtinyt aloittaa kirjailijauransa. Seurasi muutto Tarttoon ja uuden kielen ja kulttuurin opettelu. Ne Aino Kallas oppi niin hyvin, että hänestä tuli osa kahden maan kirjallisuushistoriaa. Keskeiset aiheensa hän sai Viron historiasta ja kansankulttuurista. Viron itsenäistyttyä Oskar Kallaksesta tuli maansa Lontoon ja Hollannin-lähettiläs, jonka puolisollekin aukeni uusi elämä kansainvälisen diplomatian seurapiireissä.

Silja Vuorikurun teos ei ole aate- tai yhteiskuntahistoriallinen. Aino Kallaksen myötämielisistä asenteista ajan sosiaalisiin aatteisiin mainitaan, mutta kumman neitseellisesti hän tuntuu suhtautuvan historian suuriin käänteisiin. Miten Kallas oikeastaan reagoi suurlakkoon, ensimmäiseen maailmansotaan, Suomen itsenäistymiseen tai sisällissotaan? Oskar Kallaksen konservatiivisuudesta ja Aino Kallaksen liberaalisuudesta puhutaan, mutta mitä ne käytännössä tarkoittivat? ”Aino” ikään kuin törmää historiaan ensimmäisen kerran 1930-luvulla, kun hänen näytelmäkirjailijauransa joutuu kasvavan virolaisen nationalismin puristuksiin. Sitten historiaa riittääkin; toinen maailmansota rikkoo perheen, vie kaksi lasta hautaan, tuhoaa kodin ja kotimaan. Entisestä lähettiläänrouvasta tulee pakolainen.

Toinen maailmansota rikkoo perheen, vie kaksi lasta hautaan, tuhoaa kodin ja kotimaan.

Sisarussuhteita lukuun ottamatta Aino Kallaksen verkostoja on osittain piilotettu kirjan rivien väliin. Helsinkiläisen sivistyneistötradition osuuden on täytynyt olla huomattava Kallaksen kehitysvuosina: sekä hänen isänsä Julius Krohn (1835–1888) että kasvatusisänsä Bernhard Fredrik Godenhjelm (1840–1912) olivat johtavia fennomaaneja. Sukutaustansa kautta Aino Kallaksella oli yhtymäkohta myös balttiansaksalaiseen traditioon. (Kielellisesti erittäin lahjakas Kallas oppi Tartossa asuessaan nopeasti täydellisen viron ja Lontoossa asuessaan nopeasti täydellisen englannin. Kolmen Pietarin vuotensa aikana hän ei oppinut – ei halunnut oppia – yhtään venäjää.)

Kallaksen virolaiset verkostot artikuloidaan kirjassa selvemmin, erityisesti eurooppalainen ja esteettinen Noor-Eesti -ryhmä, jonka keskeiseksi naisjäseneksi Kallas paikantuu. Muutenkin virolaisen kirjallisuuden ja kirjallisuushistorian tuntemus on Vuorikurun teoksen suuri ansio: Aino Kallaksen virolaisaiheita lähestytään nimenomaan Viron kirjallisuuden sisäisen kehityksen kannalta – näkökulma, joka suomalaiselta kirjoittajalta voisi jäädä helposti pimentoon. Yhteys suomalaiseen kirjallisuuteen (Eino Leinon symbolismia lukuun ottamatta) kuvataan sen sijaan hatarammin. Mikä oli Aino Kallaksen arkaisoinnin yhteys esimerkiksi Juhani Ahon (1861–1921) vastaavaan? Oliko sitä? Miten isä Julius Krohnin ja velipuoli Kaarle Krohnin (1863–1933) kansanrunoudentutkimukset vaikuttivat?

Ehyt ja kaunis kaari

Silja Vuorikuru kirjoittaa sujuvaa ja varmaa asiaproosaa. Tyylillinen loisto kirjasta puuttuu. Kenties juuri siksi teos ei kohoa siivilleen ”sielun historiaksi”. Mutta mikä Maailman sydämessä loppujen lopuksi on?

Ensinnäkin Aino Kallaksen elämäkerta on kertomus kirjallisen tyylin muotoutumisesta. Kallaksen keskeiset vaikuttajat olivat Goethe ja Raamattu. Mikä Goethen (tyylillinen? elämänfilosofinen?) merkitys loppujen lopuksi oli, jää arvailujen varaan, mutta Raamatun (ja postillojen) merkitystä Vuorikuru selostaa ja painottaa huolellisesti (väitöskirjansa aineistoon nojautuen). Aino Kallas löytää oman proosakielensä 1920-luvulle tultaessa, ja kieli on selvästi Raamattu-vaikutteista: arkaaista, väkevää, joskus koristeellista. Voidaan puhua erityisistä ”kallasmeista” ja niin Vuorikuru tekeekin.

Otan esimerkin Sudenmorsiamesta: ”Mutta niin kuin vuorokaudessakin on kaksi puolta, yksi päivänpuoli ynnä yönpuoli toinen, samalla muotoa ovat monikahdat tosin päivän lapset ja päivän tekoja tekevät, ja toiset taas yön lapset, jotka yön ajatuksissa askartavat, vaan kolmansissa vaihtuu niin kuin vuorokaudessakin yö sekä päivä. Ja kaikki tämä tutaan aikanansa, koska koettelemus sen ilmisaattaa”. Vuorikurun tutkimustyö on hieno kunnianosoitus tälle kielelliselle omintakeisuudelle.

Maailman sydämessä on koskettava yksilöpsykologinen kuvaus poikkeuksellisesta naisesta.

Toiseksi Maailman sydämessä on koskettava yksilöpsykologinen kuvaus eräästä poikkeuksellisesta naisesta: isänsä menettäneestä tytöstä, kaunottaresta, intohimottomassa avioliitossa elävästä nuoresta vaimosta, runoilijan rakastetusta, kohtaloonsa alistuneesta rouvasta, neljä viidestä lapsestaan haudanneesta äidistä. Elämän sävyt ovat vuoroin intohimoisia, traagisia, resignoituneita.

Vuorikuru piirtää kauniin kaaren: sen lopussa henkilökohtaisten tragedioiden koettelema kirjailija saa tuntea päivän paistavan. Vuonna 1953 Kallas saa sekä Jenny ja Antti Wihurin elämäntyöpalkinnon että Suomen kansalaisuuden (yhtenä ensimmäisistä Neuvostoliiton kansalaisista). Marraskuussa 1956 Aino Kallas kuolee; kaari saavuttaa maailman sydämen.