Lasikellon alla (The Bell Jar)

Paljon tunnustusta saaneen amerikkalaisen runoilijan ja prosaistin Sylvia Plathin (1932-63) romaani Lasikellon alla (The Bell Jar) ilmestyi vuonna 1963. Mirja Rutasen suomennos ilmestyi vuonna 1975, ja siitä otettiin toinen painos vuonna 1997. Kirja on edelleen hyvin suosittu ja ajankohtainen, onhan sen aihe ajaton: Lasikellon alla kuvaa nuoren naisen sairastumista depressioon ja hänen toipumisprosessiaan. Rutanen johdattelee lukijan taiten Plathin kielelliseen maailmaan ja onnistuu tuomaan henkilöhahmot ja tapahtumat lähelle lukijaa.

Päähenkilö Esther Greenwood on kuin kirjoittaja Sylvia Plathin peilikuva. Tapahtumat alkavat siitä, kun massachusettilainen 19-vuotias nuori nainen, Esther Greenwood, voittaa novellikilpailun ja saa palkinnoksi työharjoittelumahdollisuuden newyorkilaisen lehden toimituksessa. Sen pitäisi olla Estherin unelmien täyttymys, mutta vähitellen hän alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi kaikkialla. Lopulta Esther saa hermoromahduksen, yrittää itsemurhaa ja joutuu sen seurauksena pitkäaikaiseen psykiatriseen hoitoon.

Kirja kertoo yksityiskohtaisesti ja tarkkanäköisesti Estherin elämään vaivihkaa hiipivästä masennuksesta ja hänen taistelustaan sitä vastaan. Tämä kaikki on tapahtunut pääpiirteissään Plathille itselleenkin, ja monet kriitikot ovat pitäneet romaania lähes täysin omaelämäkerrallisena. Lasikellon alla on kaikessa karuudessaan kuitenkin positiivinen kehitystarina. Laajemmin se käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa, mikä oli eräs Plathia suuresti vaivanneista teemoista. Hän näki naiseksi syntymisen tragediana, koska koki yhteiskunnassa vallitsevien keinotekoisten sukupuoliroolien rajoittavan luovuuttaan ja muutakin aktiivista toimintaansa. Plathin persoonan ja koko hänen kirjallisen tuotantonsa ympärille on piirtynyt mystinen aura, koska Plath teki itsemurhan vain muutama viikko Lasikellon alla -romaanin ilmestymisen jälkeen.

Sanataituri kohtaa kokeneen kääntäjän

Suomentaja Mirja Rutasella on laaja kokemus psykologian ja kasvatustieteen alojen tietokirjallisuuden kääntämisestä, joten hänen taustatietonsa psyykkisen sairauden aihepiiriä käsittelevää käännöstyötä varten ovat vahvat. Rutanen on ollut varsin uskollinen lähdetekstille ja kääntänyt asiasisällöt tarkasti. Hänen käännösstrategiansa on ollut pääosin vieraannuttava; hän ei ole pyrkinyt selittämään kaikkia kulttuurisidonnaisia asioita vaan on jättänyt esimerkiksi lehtien ja organisaatioiden nimiä alkuperäiseen asuunsa (Ladies’ Day, New Yorker ja Christian Science Monitor). Vieraannuttava käännöstrategia antaa vieraan kulttuurin näkyä käännöksestä ja lisää siten tekstiin paikallisväriä.

Plathin kirjailijapersoonan erityispiirre on hänen yksilöllinen tyylinsä: Plathin kieli luo aivan oman maailmansa, jonka uudelleen tuottaminen on kääntäjälle todellinen haaste. Hänen harvinaisen tarkkasilmäinen, erikoisten metaforien ja ajoittain terävän (itse)ironian värittämä kerrontansa, jossa on mukana runollisia vivahteita, luo teksteille erikoisen ominaissävyn. Nämä kielen piirteet ehkä heijastelevat sitä taustaa, että Plath on jättänyt jälkensä kirjallisuuden historiaan ensisijaisesti runoilijana eikä prosaistina. Tässä on kuvaava esimerkki Plathin tyylistä:

The wind made an effort, but failed, and a batlike shadow sank towards the roof garden of the penthouse opposite. Piece by piece, I fed my wardrobe to the night wind, and flutteringly, like a loved one’s ashes, the grey scraps were ferried off, to settle here, there, exactly where I would never know, in the dark heart of New York. (s. 107)

Rutanen on säilyttänyt Plathin ilmaisuvoimaiset metaforat ja vertaukset käännöksessä useimmiten samoina kielikuvina ja jättänyt tekstin tyylille ominaiset välimerkeillä taitavasti rytmitetyt pitkät lauseet lyhentämättä. Myös tämä kertoo kääntäjän tarkasta työskentelystä ja kirjailijan tyylin kunnioittamisesta.

Harkittuja tyylivivahteita,
punnittuja käännösratkaisuja

Lasikellon alla -romaanin tärkeä elementti on Estherin hahmon kömpelyys ja naiivius, joka saa toistuvasti humoristisia sävyjä. Rutanen on onnistunut ihailtavan hyvin tuottamaan saman vaikutuksen: Lukija pystyy itse kokemaan, miltä Estheristä on tuntunut ja miltä hänen toimintansa on näyttänyt muiden silmissä. Hyvä esimerkki on kohtaus, jossa Esther asuttuaan New Yorkissa vasta vähän aikaa on ystävineen baarissa viettämässä iltaa. Vaikka Esther ei tiedä juuri mitään drinkkien nimistä, hän tilaa tekoitsevarmasti vodkan ”puhtaana” (plain) eikä suinkaan ”raakana” (straight) niin kuin tottuneet baarissa kävijät tekevät.

Epävarma ja siksi hiukan ylimielinen Esther saa janoamaansa hyväksyntää kokeneemmalta ystävältään Doreenilta, jonka newyorkilaista elämäntyyliä Esther ihailee. Kerran kun tytöt ovat lähdössä yhdessä ulos, Esther kuvailee tuntevansa itsensä ”helvetin viisaaksi ja kyyniseksi” (wise and cynical as hell). Tällaiset kirjan kokonaistyylistä poikkeavat puhekieliset ilmaisut luovat tekstiin lisäväriä ja humoristista vivahdetta: Lukija tietää, että Esther on sosiaalisessa elämässä melko kokematon ja yrittää kapinoida kiltin tytön imagoa vastaan esimerkiksi käyttämällä korostetun puhekielisiä ilmaisuja.

Esimerkeistä käy ilmi, että Rutanen on kiinnittänyt paljon huomiota henkilöhahmojen rakentamisen strategioihin ja pieniinkin yksityiskohtiin. Sen sijaan paikoin on huomattavissa myös Plathin rikkaan kielellisen ilmaisun jonkinasteista latistumista. Alkutekstissä on käytetty humoristiseen sävyyn vahvan puhekielistä ilmaisua: There’s nothing like puking with somebody to make you into old friends. Käännös on kuitenkin selkeän kirjakielinen ”Mikään ei tee ihmisistä hyviä ystäviä niin nopeasti kuin yhdessä oksentaminen”.

Käännöksessä on myös havaittavissa hienoista kömpelyyttä, esimerkiksi joitain anglismeja: standing joke on käännetty ilmauksella ”seisova vitsi”, vaikka kyseessä on vakiovitsi, vitsi, joka yleisesti koetaan hauskana. Lenny’s place on käännetty sanasta sanaan ”Lennyn paikaksi”, eikä se kuulosta luontevalta suomen kieleltä. Tällaiset asiat tuntuvat hyvän kokonaisuuden keskellä kuitenkin merkityksettömiltä. Pääasiassa Rutasen käännöksestä näkyy kokemus ja perehtyneisyys.

Rutasella on joitain poikkeuksellisen taidokkaita käännösratkaisuja. Esimerkiksi romaanin nimi Lasikellon alla (The Bell Jar) on hyvin kauniisti ja osuvasti suomennettu. Kirjan nimi viittaa siihen, kun Esther alkaa havaita itsessään ensimmäisiä masennuksen merkkejä. Kuvitteellinen lasikello laskeutuu hitaasti hänen päälleen, kunnes hän on kokonaan sen vankina, eristyksissä ulkomaailmasta, ja hänen on vaikea hengittää. Sana ”lasi” lisää nimeen tärkeän ulottuvuuden: Esther näkee maailman ympärillään ulkopuolisen silmin – kuin lasin läpi.

Kestosuosikin ikääntyvä suomennos

Mirja Rutasen suomennos ilmestyi vuonna 1975. Iästään huolimatta käännös toimii yllättävänkin hyvin nykypäivän kontekstissa, mutta väistämättä huomaa, että kieli on muuttunut vuosien myötä. Onkin yllättävää, että suomennosta ei uudistettu vuoden 1997 toista painosta varten. Vaikka vanhentunut kieli ei varmaankaan aiheuta väärinkäsityksiä, se ei ehkä onnistu tuomaan tapahtumia yhtä lähelle nuorimpia lukijoita kuin nykykieli.

Esimerkiksi kirjassa useasti toistuva ilmaus ”mennä jonkun kanssa vuoteeseen” on vanhahtavaa tyyliä. Joidenkin sanojen kirjoitusasu tai merkitys on myös muuttunut: esimerkiksi ”votka” kirjoitetaan nykyään useammin ’vodka’, ”kävelypukua” kutsutaan ’jakkupuvuksi’ ja ”värifilmi” tuo mieleen pikemminkin kameran filmin kuin värielokuvan, koska väri on elokuvassa nykyään normi. Vaikka käännös toimii edelleen hyvin, Lasikellon alla -teoksen kaltaisesta klassikosta olisi ehkä tarpeen tehdä uusi käännös, jotta kirja tavoittaisi nuoremmankin lukijakunnan, teoksen tärkeän kohderyhmän.

Lasikellon alla jäi Plathin ainoaksi romaaniksi. Sen lisäksi hän on kirjoittanut runoutta ja novelleja. Myös Plathin päiväkirjat on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen. Plathin muusta tuotannosta on suomennettu Pulitzer-palkittu runoteos Sanantuojat (suomentaja Marja-Leena Mikkola, Otava 1997) ja Sylvia Plathin päiväkirjat (suomentaja Kristiina Drews, Otava 197).

Lasikellon alla -teoksen suomentaminen on ollut tärkeää, koska sen arvo psyykkisen sairauden kokemuksen kuvauksena ja nuoren naisen kehitystarinana on kiistämätön. Kirja on saanut laajan suosion erityisesti nuorten naislukijoiden keskuudessa, mutta sillä on paljon tarjottavaa muunkinlaisille yleisöille. Lisäksi teos tarjoaa silmäyksen hyvin erityiseen kielelliseen maailmaan ja epäsuorasti myös Sylvia Plathin oman elämän ja kuoleman mysteeriin.