Itsepäinen vietti

”Miten erilaiset kulttuuriset esitykset, representaatiot ja erityiset sosiaaliset teknologiat, kuten kaunokirjallisuus tai elokuva, osallistuvat sosiaalisen subjektin tuottamiseen sekä subjektiuden ja yksityisesti koetun kytkemiseen?” Teresa de Lauretiksen tutkimus kulttuuriteorian, kirjallisuuden ja elokuvatieteen alalta esittää kysymyksiä siitä miten subjektiivisuus on rakennettu. Käsitykset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta ovat kulttuurisesti tuotettuja, ja de Lauretis on kiinnostunut tavoista, kulttuurisista teknologioista, jotka määräävät mitä naisena tai miehenä oleminen tarkoittaa. Minkälaisilla eleillä ja puhestrategioilla sukupuolta tai sukupuolisuutta esitetään? Minkälainen minuus rakentuu merkitykselliseksi, ja miten sukupuoli vaikuttaa siihen? De Lauretis tutkii miten subjektina oleminen määrittyy sosiaalisessa kontekstissa.

Anu Koivusen toimittama kokoelma Itsepäinen Vietti sisältää de Lauretiksen kirjoituksia vuosilta 1980-1999. Mukana on lukuja de Lauretiksen teoksista Technologies of Gender (1987) ja The Practice of Love (1994) sekä artikkeleita erinäisistä akateemisista julkaisuista elokuvatieteen ja semiotiikan aloilta. Koivusen valinnat tarjoavat laajakatseisen näkemyksen de Lauretiksen tuotantoon ja edustavat mielenkiintoisella tavalla de Lauretiksen teoreettisia käsityksiä.

Koivunen on jakanut artikkelit kolmen pääluvun alle, ja vaikka useamman niistä voisikin nähdä myös toisenlaisissa yhteyksissä, Koivusen otsikot Sukupuoli, Elokuva ja Seksuaalisuus tarjoavat mahdollisuuden ajatella de Lauretiksen teorioita sekä elokuvatieteen että sukupuoliteorioiden kannalta. Mielenkiintoisessa johdannossa Koivunen sijoittaa de Lauretiksen semiotiikan ja feministiteorian sekä psykoanalyyttisen tutkimuksen konteksteihin, mikä auttaa lukijaa ymmärtämään kirjoittajan teoreettisia lähtökohtia. Vaikka de Lauretiksen tekstit on tarkoitettu pääasiallisesti akateemisia tutkijoille, tämä kokoelma sisältää myös keskustelua asioista, jotka voivat kiinnostaa ketä tahansa elokuvista tai kirjallisuudesta kiinnostunutta.

Minuuden merkitys määritellään tarinoissa sukupuolen perusteella. De Lauretiksen kirjoitukset kysyvät minkälainen paikka on annettu naiskatsojille tarinoissa, joissa sankari on mies ja naisen tehtävä on olla joko palkkio tai este? Minkälaisia mahdollisuuksia naiskatsojilla on samaistua tarinaan subjekteina, jotka pystyvät ajattelemaan ja toimimaan, jos naishahmot tällaisissa tarinoissa on esitetty pelkkinä mykkinä objekteina? De Lauretis tutkii, miten tarinoiden rakenteet perustuvat halun paikantamiseen naishahmon ympärille – halun, jonka mittana on aina mies. Naisen funktio on toimia katseen kohteena, vietellä miesten (sekä katsojien että sankarin) huomio itseensä, ja de Lauretiksen kirjoitukset kartoittavat, miten tällaiset kerronnalliset rakenteet koostuvat.

Seksuaalisuuden teoreettiset määritelmät perustuvat usein Michel Foucault’n tutkimuksiin (mm. Seksuaalisuuden historia). De Lauretis asettaa epämuodikkaasti Foucault’n vuoropuheluun Freudin kanssa, mikä tuottaa mielenkiintoisen katsauksen sukupuolisuuden teorian itsestäänselvyytenä pidettyihin näkemyksiin. Ennen kaikkea homoseksuaalisuuden määritelmät sekä minuuden että halun kannalta saavat käsittelyn, joka välttää normatiivisen heteroseksuaalisuuden hegemoniaa. Itsepäinen Vietti esseekokoelmana avaa keskustelun seksuaalisuuden ja minuuden merkityksiin mielenkiintoisella ja laajakatseisella tavalla.

Kaisa Siveniuksen ja Tutta Palinin suomennokset luovat taitavasti kieltä teoreettiseen käyttöön. Englanninkielisen alkuperäissanan sisältäminen tekstiin väärinymmärryksen estämiseksi on varsin hyödyllinen tapa, kuten myös ranskan-, ja saksankieliset selvennykset. Feministiteorian suomennosten pieni määrä tekee yhä tärkeämmäksi sen, että akateeminen kielenkäyttö rakentuu ymmärrettäväksi ja käyttökelpoiseksi. Tässä teoksessa tuotettu suomen kieli onnistuu siinä hyvin.