Häpeähäkki

Maria Jotunin Huojuvassa talossa salataan häpeä, joka siirtyy lasten vihaksi. Tiina Pystysen Häpeähäkin Anna Sofia hajottaa rajansa ja menee etsimään uusia psykoanalyytikon luota. Salaisuuksien varjeleminen vie voimia ja estää kehittymisen, psykoanalyytikko Valdemar valistaa ja aloittaa kärsivällisen työn. Terapia kestää neljä vuotta ja lukeminen pari päivää.

Häpeähäkin lukija putoaa suoraan vastaanotolle kuuntelemaan Anna Sofian huorittelu- , naimis- ja kyrpälätinöitä. Voi tätä häpeää! Potilas ilakoitsee, vaikka terapeutti varoittaa, ettei vastaanotolla hauskaa pitämällä korjaannu. Potilaan päässä tapahtuu: epämuodostuneen sekasikiön kyrpähuuto viiltää maailmankaikkeuteen haavan. Kun kirjassa on omaelämäkerrallisia aineksia ja kun lukija on nähnyt kirjailijan vapautuneisuuden ja voiman, hän ihmettelee, pilaileeko kirjailija vai onko hän ihan oikeasti taantunut näin häpeällisen naiiviksi! Voi tätä häpeää! Kustantajaparka!

Naisilla kyrpä on sisällä, mutta se ei löydy miehen kyrvän avulla, valistaa Valdemar kerta toisensa jälkeen. Kyrpä tulee esille vasta, kun uskaltaa hyväksyä itsensä. Tätähän Anna Sofia ei usko. Hänellä on hyökkäys ja pako. Hän kaipaa ja pelkää läheisyyttä, pyrkii tolkuttomasti syliin, toisen nahan alle joka reiästä, ja työntää pois. Anna Sofian seksilöpinät ovat seksuaalisuuden irvikuvia, toteaa Waldemar, mutta kestää olla pesä, jossa potilas tavoittaa rajansa ja eheytensä. Vähän pieni ja hutera Valdemar ei tuo lukijalle tukea, eikä tukea ole oikein missään, ja niin junnataan häpeän kanssa, joka vain kasvaa, kun rei´istä alkaa tullakin pissaa, kakkaa ja pierua.

Nouseeko moderni Peppi Pitkätossu haavasta? Viimeinen sivu lähestyy, lukijan häpeä ja pelko syvenee, ei rakennu mitään! Yritän pelastaa mielikirjailijani ja lohduttaa Kustannustoimittajaa ajattelemalla, että kyllä tämäkin löytää lukijansa: naimisen pakonomaisuudessa itsensä hukannutta porukkaa riittää tässä maassa, missä ei ole rituaaleja kertomassa mitä, miten ja milloin. Yksin syvällä kusessa ollaan, eikä pahaa oloaan tunnista, ennen kuin maha alkaa mouruta, tulee lihasheikkoutta, mitä kenellekin. Jotkut kivettyvät.

Vasta kun vakuutuksen terapiaan myöntämät rahat loppuvat, Anna Sofia uskaltaa katsoa itseään ja elämää, jotka molemmat ovat hyviä ja kauniita. Muutos tulee, kun on pakko. Falskia! Tästä ilahtuvat psykoanalyysin arvostelijat. Ben Fuhrman, tässä Sinulle kirja!

Hätäännyksissäni haen merkitystä kirjalle: onhan tämä vakuuttavaa kuvausta siitä, millaista on olla luovana ihmisenä avioliitto- ja työinstituutioissa. Täsmälleen näin mahdotonta! Luontokuvauksissa hengähdän häpeästäni, ja lennokkaassa karjakon kuvauksessa toivon, että Pystynen olisikin kirjoittanut koko kirjan tästä karjakosta, joka huhkii eikä turhia turise. Mutta karjakkokin menee, ja lukija putoaa taas terapian hyllyvään suohon. Ei tätä enää mikään pelasta!

Noudan tukea lempikirjailijalleni hänen aiemmasta tuotannostaan, josta niin paljon pidän. Kuvitetusta runokirjasta, Ihminen tunkee kirjoituksesta lihana ulos (W&G, 1987) sujautan avaimia mieleen. Onnenkoukku (WSOY,1992) valmistelee jo Leskikuningattaren muistelmia (WSOY, 1993), joka on tarkka kuvaus vastaavasta vaiheesta elämässäni mutta käärittynä huikeasti älyyn ja nauruun. Teeman muunnelma jatkuu kirjassa Ystävänä yksinäisyys (WSOY, !997). Häpeähäkissä lukija on itsensä varassa.

Hyvä terapeutti auttaa syntymään uudelleen, mutta Waldemar Toivonen ei nyt Anna Sofian tapauksessa taida onnistua. Viimeisillä sivuilla seksihullu potilas vielä haikailee todellisista suudelmista. Huokaisen ja menen nukkumaan häveten kirjailijan ja kustantajan puolesta. Miten joku voi aliarvioida noin lukijoita!

Kello viisi herään pää terävänä valmiiseen ajatukseen: olenkin kaksi päivää ja liki 400 sivua penkonut omaa häpeänkaappiani. Päivällä olin työntänyt itseinhoni, pelkoni ja kaipuuni kirjailijan ja kustantajan kannettaviksi. Yö auttoi katsomaan: minähän se tässä itseäni häpeän!

Arvoisa Kustannustoimittaja, eiköhän oteta uusi painos Tiina Pystysen loppuun myydyistä kirjoista ja mainosteta kunnolla myös näitä kirjailijoita, joilla on kyrpä sisällä päin. On se kyrpä!