Kuvittelen sinut vierelleni

Kuvittelen sinut vierelleni kuvaa Helsingin lesbokulttuuria ja päähenkilön kasvua. Kokonainen ihminen jää kuitenkin syntymättä.

Tiina Tuppuraisen Kuvittelen sivut vierelleni -romaanin (2020) luettuani ensimmäinen ajatus on: ei päätä eikä häntää – tai itse asiassa päitä ja häntiä on liiankin kanssa. Henkilöitä vilahtelee kirjan sivuilla runsaasti, ja heidän tunnistamistaan vaikeuttaa lisäksi se, että monet nimet muistuttavat kovasti toisiaan. Päähenkilö Annin lisäksi henkilögalleriaan kuuluvat muun muassa Anne, Anna, Annika ja Anri. Kirjailijalle nimien samankaltaisuudella on varmaan merkitys, mutta lukijana en sitä tavoita.

Vaikka romaani etenee kronologisesti, rakenne on jollain tavoin sätkivä: välillä uudet tapahtumat ja kohtaukset heitetään yllättäen ja ennakoimatta lukijan eteen. Niin negatiivisilta kuin nämä ensiajatukset kuulostavatkin, kirjasta löytyi myös paljon hyvää.

Sisältöstrategina ja journalistina toiminut Tuppurainen kuvaa esikoisromaanissaan 2000-luvun alkupuolen queer-kulttuuria ja -yhteisöä sekä nuoren naisen kivuliasta identiteetin etsintää parikymppisen, juuri lesboutensa tajunneen Annin silmin. Anni on teini-iän tyttöihastuksen jälkeen aina tapaillut miehiä ja kuvitellut, ettei vain pidä seksistä. Aikuisuuden kynnyksellä hän on sairastunut syömishäiriöön, koska on halunnut pysäyttää ajan. Hän ei ole tahtonut kasvaa aikuiseksi, jolloin olisi oltava valmis, normaali.

Kun Anni huomaa pitävänsä tytöistä, hän alkaa aktiivisesti etsiä seksiseuraa ja pääsee vähitellen sisään kaupungin lesboyhteisöön ja tapaamispaikkoihin. Alun seurusteluyritykset ovat sekavia, kunnes Anni tapaa itseään kymmenen vuotta vanhemman Lukan, jonka kanssa suhde vakinaistuu. Muutaman vuoden kuluttua he virallistavat parisuhteensa.

Kirjan luettuani en koe tuntevani Annia kovin paljon paremmin kuin alkusivuillakaan.

Läpikotaisin lesbo

Anni kokee häpeää heteromenneisyydestään. Hän haluaa haudata koko entisen minänsä ja olla läpikotaisin lesbo. ”Haluan elää lesbokulttuurissa, tutustua lesboihin, lukea lesboista, katsoa lesboja televisiosta, nähdä lesboja kadulla ja edistää lesbojen oikeuksia yhteiskunnassa. Teen graduni L-koodista, tietenkin.” (s. 81.) Hänelle on kauhistus, että queer-tutkijan mukaan hän onkin vakituisessa vaniljasuhteessa elävä, sovelias ja siveä, keskinkertainen lesbo.

Seksuaalivähemmistöjen sisäiset lokeroinnit ovat tarkkoja ja niitä on paljon. On tiitit ja pikkulesbot, urheilija- ja yliopistolesbot. Kaikkia lokerointeja Anni ei ymmärrä. Hän ihmettelee, miksi transmiehet eivät ole tervetulleita Priden naistenbileisiin. Liian naisellisen näköisiä lesbojakaan ei katsota hyvällä. Monet ryhmät, kuten fetisistit, polyamoriset, sadomasokistit, aseksuaalit, nahkahomot ja ei-valkoiset eivät mahdu sateenkaaripolitiikan sisälle.

Huomaan lukijana ärtyväni siitä, miten heteromaailmasta romaanissa suorastaan irtisanoudutaan ja miten siihen suhtaudutaan jopa halveksuen. Sillä on varmaan kuitenkin Annille tärkeä merkitys lesboidentiteetin etsimisessä. Annin mielestä heterot ovat ällöttäviä. Heille ei riitä, että koko maailma on rakennettu heitä varten, vaan he yrittävät tunkeutua myös homojen maailmaan.

Nykyhetken näkökulmasta mietin usein lukiessani, kuinka paljon suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin ja niissä eläminen on muuttunut näinkin pienessä ajassa. Tarvitaanko enää tässä hetkessä, vuosikymmen tai kaksi myöhemmin, yhtä selkeää irtautumista omaksi ryhmäkseen?

Pannassa omistajan nimi

Annin identiteetti on häilyvä, ja hän on hyvin riippuvainen muista ihmisistä. Hän kokee, että on olemassa vain muita varten, ei itselleen.

Ehkä olen hetkittäin olemassa, kun joku piirtää viivoja iholleni. Nyt ihoni on joko polttava tai kylmä. Olen tottunut siihen, että ruumiini on koko ajan kipeä. Sisältä ja ulkoa. En ole näkyvä. Olen satunnaisia välähdyksiä, ihastuksen tunne, luita paperilla, nauru, sanojen jono. Olen olemassa muiden kautta. Silloin, kun joku lukee minua. Silloin, kun joku koskee pintaani. Silloin. En muuten. (s. 164.)

Lopulta Anni ymmärtää tarvitsevansa apua päästäkseen eteenpäin.

Kirjan luettuani en koe tuntevani Annia kovin paljon paremmin kuin alkusivuillakaan. Tiedän jotain hänen historiastaan, työstään ja paljon hänen seurusteluistaan ja seksielämästään. Niistä ei kuitenkaan kokonaista ihmistä synny, vaikka Anni kuvataankin inhimillisenä vikoineen ja erehdyksineen. Tämä kylläkin kuvastaa hyvin sitä, että Anni ei itsekään tunne itseään eikä tiedä, kuka on.

Pitkään Anni on parisuhteessa epävarma itsestään ja mustasukkainen Lukasta, koska ei luota tähän. Kun hän vähitellen alkaa uskoa, ettei Luka koskaan pettäisi häntä, hän alkaa myös ottaa tämän itsestäänselvyytenä.  Anni tapaa nuoren Elinin ja pettää itse hänen ja Lukan yhteisen sopimuksen toistuvasti valehtelemalla ja jättämällä asioita kertomatta. Sillä tavoin Anni tuhoaa parisuhteensa.

Hänelle on kauhistus, että queer-tutkijan mukaan hän onkin vakituisessa vaniljasuhteessa elävä, sovelias ja siveä, keskinkertainen lesbo.

Koskettavaa erokuvausta

Vaikuttavimmat ja hienoimmat kohdat romaanissa sijoittuvat sen loppupuolelle. Eron jälkeiset pohdinnat ja tunteet eri vaiheissa ovat yhteisiä monille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, ja Tuppurainen kuvaa niitä konkreettisesti, kauniisti ja koskettavasti.

Muistan himon, lauseet, jotka toinen aloitti ja toinen lopetti miettimättä. Helppouden, turvan. Tiedon siitä, että toinen on kuin meri, jossa kellua ja uida. Syy elää. […] On kuin kaikki olisi vielä olemassa sen oven takana. Sohva, kirjahylly, hänen puolitäysi kahvikuppinsa pöydällä, päälaelta pörröiset hiukset, vaalea matto ja kirjava matto, valkoinen sohva ikkunan edessä. Luka nostamassa minua kainaloiden alta, jotta selkäni naksahtaisi. Iho. Minä sen pinnalla pimeässä ennen unta. Paikka johon kuulun.

Tästä minä en selviä. (s. 173–174.)

Pidän Tuppuraisen vähän lakonisesta tavasta kirjoittaa ja rakentaa lauseita.  Paikoin se saattaa kylläkin muodostua tapahtumien ja tilanteiden listaamiseksi, mutta parhaimmillaan Tuppurainen saa lyhyillä ja selkeillä lauseillaan tekstiin runonomaisuutta, minkä vuoksi tekstiä haluaa lukea yhä uudelleen.