Willy Kyrklund, Suomessa vuonna 1921 syntynyt Ruotsin nykykirjallisuuden suuri mutta ei liian hyvin tunnettu mestari, on saanut ansaitun pelastuksen vähittäiseltä unohdukselta suomenkielisillä kirjamarkkinoilla. Nyt on saatu suomeksi kolme varhaista novellikokoelmaa yhtenä kirjana: Höyryjyrä, Kärpän kuolema ja Liian innokas rakastaja.

Suomennetut romaanit, alakuloinen suhdetutkielma Solange sekä filosofisten teemojen kiteytymä Mestari Ma, ajoittuvat nyt suomeksi julkaistujen kokoelmien lomaan. Novellituotannosta on aiemmin suomennettu 80-luvun hieno, musiikillisesti rakentuva 8 muunnelmaa. Kun listaan lisätään vielä i>Polyfemoksen muodonmuutos, jota voisi kai parhaiten kuvailla mytologiasta ammentavaksi proosarunoelmaksi, ennakko-odotukset ovat täynnä uteliaisuutta – ja myös varautumista jonkinlaiseen vaikeuteen.

Uusi teos osoittautuu herkulliseksi ja jopa suhteellisen helposti sulavaksi. Kyrklundin omapäinen kertojanote hurmaa; runollinen sanoilla maalailu vaihtuu hetkessä ironian tikariksi, kertomus saattaa odottamatta nytkähtää ajassa nopeasti eteenpäin, ja naivistisena leikin kuvauksena alkanut tarina höyryjyrästä onkin äkkiä silkkaa kauhua.

Ångvälten (Höyryjyrä) -kokoelman ilmestymisvuonna 1948 Kyrklund muutti Suomesta Ruotsiin. Jo tässä esikoisproosateoksessa kirjailija oli löytänyt oman vähäeleisen tyylinsä ja kävi rohkeasti käsiksi läpi tuotantonsa esiintyviin teemoihin. Eksistentiaalinen etsintä ja elämän absurdius sävyttävät yhtä hyvin pidempää tarinaa Abel Amatus Ohmbergista, ”läksynpaahtajasta ja mammanpojasta”, kuin lyhyitä kertomuksia, joissa läpimenemättömästä pasianssista tulee suojamuuri ulkomaailmaa vastaan, taiteilijaksi pyrkinyt mies muuraa talon huoneet umpeen kuvastamaan hukkaan valunutta elämäänsä ja vaimo seuraa Taivaan porteilta käännytettyä miestään pimeyteen.

Viisaammin tekee keisari jättäessään kiipeämättä posliinitorninsa kolmanteen kerrokseen, jonne ”sai nousta vain se joka oli murheissaan ja kuolettavasti masentunut”, vaikka juuri sellainen vaikutus on toisen kerroksen taialla nähdä ihmisten sydämiin.

Kärpän kuoleman novellit ovat lyhimpiä. Niissä jatkuu aiemmassa kokoelmassa esiintynyt sadun tai legendan mieleen tuova kerrontatapa, mutta aiheiltaan nämä kymmenen tarinaa ovat varsinainen kaleidoskooppi. Samaan lihakauppaan sattuu tulemaan apulaisiksi kaksi persian kielen taitajaa; kansan ihailua riittää vain toiselle. Sodasta palaavat sokeat bulgarialaismiehet tunnustelevat naisiaan kesäyössä ja siittävät pelkkien poikalasten sukupolven. Novelli ’Lapsi’ ilmoittaa heti kertovansa ”Miehestä joka halusi synnyttää lapsen ja joka synnytti kasvaimen”.

Kyrklund on matkustellut laajalti, eikä se jää näkymättä tässäkään kirjassa. Miljöinä vaihtelevat ainakin pohjoinen agraariyhteiskunta, Välimeren seutu, Lähi-itä, Intia, myyttisesti värittyneet alkukantaiset kaukosaaret ja satujen maa, jota ei koskaan ollutkaan. Eksoottisiin maisemiin sijoittuvissa tarinoissa on kuitenkin usein länsimaisia keskushenkilöitä, olivat he sitten sotilaita, tutkijoita tai muita etäisyyden ja onnen tavoittelijoita.

Liian innokkaan rakastajan novelleissa toistuu miehen ja naisen välinen suhde. Avaustarinan miehen mielestä naiset ostetaan. Niminovellissa arkeologi karkaa amerikkalaisen lääkärin vaimon kanssa. ”Hajamielinen kun on, hän ajaa suoraan autiomaahan ja pikkurouva on melkein aikeissa huutaa apua, vaikkakaan ei huuda koska se kuulostaisi niin hassulta.” Miehen ylenpalttinen innostus kostautuu, ja rakastavaiset jäävät autiomaan armoille odottamaan apua. ”- Poikakulta, rouva kuiskaa. Sinä näet niin paljon vaivaa.”

Yhtä avioliittoa sitoo vastahakoisuus romantiikkaa kohtaan, toista suhdetta ruokkii kahleeton seksuaalisuus. Päällisin puolin Kyrklund vain luonnostelee banaaleja aviorikoskohtauksia tai kosioreissuja mutta tekee sen mestarillisen tyylitietoisesti ja filosofisiakin tasoja tavoittaen. Hänen lauseensa ovat ajoittain hykerryttävän hauskoja.

Kun vanhan konkarin Pentti Saaritsan käännöskin on huippuluokkaa – mukana olevat Tuomas Anhavan kolme varhaisempaa novellikäännöstä eivät yllä samalle tasolle – on teoksesta vaikea keksiä muuta moitittavaa kuin kansidesignin rumuus. Siispä, jos ette vielä ole lukeneet Willy Kyrklundia, tutustukaa ihmeessä.

Dela artikeln:

 

Mer information på nätet